tiistai 28. huhtikuuta 2015

ANDA ON PARSA

No päivää!
Aika paljon (mun mittakaavalla) on tullu lähiaikoina kuvattuna. Kylläpä sain sen kuulostaan negatiiviselta, mitä se ei todellakaan ole. Postausta en ole vielä saanut mistään tehtyä, siksi tiivistän kaiken tähän yhteen.
Voisihan sitä jättää kuvia säilöön pahan päivän varalle, mutta njääh!
On siis useamman kuvauskerran kuvat laitettu.
Ja tässä btw, tein nukkeinstan, @broccolipoks (älkää kysykö mistä nimi tulee), jossa aktiivisuus on luultavasti korkeampi, kun blogissa eniten hidastaa se, ettei jaksa kaivaa kameran siirtojohtoa ja siirtää kuvia koneelle (mikä kestää max. 5 min.).

Siirrytäämpä kuitenkin kuviin.
Taidan edetä aika järjestyksessä.

Joten aloitetaan miitistä, joka oli 25.4.

miitti oli siis Tampereella. Miitissä oli lisäkseni JeninaJessikaAndaEmppuVilma ja Jenna.
Oli kivaa kuten aina.
Aluks oltiin tuttuun tapaan Siperiassa ja sitten siirryttiin Subin kautta (tässä vaiheessa Jennan täytyi lähteä) Tullintorille.

DSC01796
DSC01797
Kauniit kädet

DSC01800
SNK!!!


DSC01803
Miten Emppu saa sen pysyyn noin?


DSC01805
Miten Emppu saa sen pysyyn noin? part. 2.


DSC01813
DSC01814
DSC01816
DSC01818
DSC01820
DSC01822
DSC01824 >br /> DSC01827
Eikä yhtään syötävää, ja kyllä yritimme pelata myös korttia.


DSC01845
DSC01846
DSC01847
DSC01849
DSC01851
DSC01852
DSC01858



Seuraavat kuvat otin Jeninan ja Empun kanssa.


DSC01861
DSC01869
DSC01876
DSC01880
DSC01889
DSC01900
DSC01904
DSC01908


Nelle

3 kommenttia:

  1. Heh, ihan ku kaikki tytöt kahvilassa ois hinkunu ton Empun Taeyangin perään :D

    VastaaPoista
  2. Hahaa miittikuvat!:D Ja noi viimeset kuvat ah ;-; <3

    VastaaPoista